torstai 22. syyskuuta 2016

Briskness-leiri ja tokokoe

Jo perinteeksi muodostunut Briskness-leiri pidettiin perinteen mukaan Virroilla Marttisten "perinnekylässä" 16-18.9.2016.  Leiriläisiä oli kokoontunut kouluttajineen yhteensä 15 henkeä.  Kouluttajina oli perinteen mukaan toko / rallytoko Heidi Salminen, agilityssä Sari Heinonen ja maastoissa Outi ja Raimo Toni.  Perjantai-iltana ehdittiin ennen pimeän tuloa tehdä esineruutu.  lauantaina aloitettiin rallilla ja osa porukasta lähti pellolle jäljelle.  Tänä vuonna tosiaan oli uutena lajina rallytoko.  Saatiinkin hyviä ohjeita lajiin Heidiltä.  Nähtiin myös Helenan ja Mallan ihan huippusuoritus rallytokoradalla.  

Heinosen Sari ehti kun ehtikin tulla opastamaan meitä agilitykentälle.  Ihan mukavan haastavan radan Sari meille teki jota Elvi ei ainakaan selvittänyt kun pätkän kerrallaan. Jos aksa meidän osalta jatkuu, Elvi tarvitsee ehdottomasti paremman ohjaajan. 

Leiri sujui erittäin mukavissa tunnelmissa, on kyllä ihana kokoontua näin kerran vuodessa. Vaikka meitä ei siellä kovin paljoa ollut mutta laatu korvaa määrän.  Ensi vuonna uudestaan.  Ja ne meidän vakiovierasleiriläiset ovat lämpimästi tervetulleita, myös ensi vuonna elokuun vika viikonloppu.  Iso kiitos kouluttajille Heidi Salmiselle ja Sari Heinoselle unohtamatta Outi ja Raimo Tonia.  KIITOS! 
Alla olevista kuvista ei nyt ihan tunnelma välity, oli sen verran vilakkaa aamusella.  Muutenkin kameran kanssa oli ongelmia, eikä kaksisia kuvia tullut. Mutta laitan niitä tuonne facebookin puolelle enemmän. 



Elvin kanssa oltiin yhdistyksen tokokokeessa 10.9 ja saatiin taas ykköstulos pistein 180 ja luokkavoitto.  16.9 myös Jerikosta leivottiin agilityvalio  AVA.  Paljon Onnea Sabina ja Jeriko. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti