maanantai 21. toukokuuta 2018

Se pahuksen "istu" ja 3 pistettä....


Laitan nyt tännekin meriselityksen meidän ekasta EK-kokeesta Hollolassa 20.5.2018

No niin! Ompahan käyty Elvin kaa ekoissa EK-kisoissa. Lopputuloksesta ei jälkipolville jäänyt paljon kerrottavaa. Tai jäi, paljonkin. Koe aloitettiin sillä meille hieman hankalammalla osiolla eli jäljellä. Sieltä saatiin täydet pisteet, Elvi nosti 3 keppiä ja mä yhden! 😂 Seuraavaksi oli esineruutu ja ajassa 1.50 kaksi esinettä nousi. Pudotettu on meidän lemppari josta myös täydet propsit. Pikkuruutu on toinen meidän pravuuriliike ja ajassa 17.4 sekuntia pikku-esine tuotiin mun käteen.
Näitten jälkeen siirryttiin henkilöhaku osuuteen ja siellä alkoi vaikeudet heti ekalla pistolla sen Lennu-norskin kanssa. Elvi tuli rulla auki ja suussa sieltä ja lähdettiin näytölle. No sehän oli tietty virhe. Kysyin tuomarilta saanko vaihtaa toisen rullan ja laitoin svedun kaulaan. No sitähän alettiin sitten nostaa oikein urakalla. Tällä kertaa osasin lukea koiraa oikein enkä hyväksynyt niitä rullantuonteja vaan pokkana jatkettiin. Jotenkin sillä oli erilainen tatsi siinä rullan tuonnissa silloin kun oli löytänyt maalimiehen. Kaksi tarvittavaa löydettiin mutta työskentelypisteet tippuivat roimasti ja hausta vain 54 pistettä.
Tottiksessa me annetaan muutenkin jo 15 pistettä hyvitystä muihin nähden jättämällä metrisen hyppäämättä. Tänään myös jäävistä istuminen meni makaamiseksi, joten ei saatu koulariin tarvittavia pisteitä. 67 pistettä! Aivan oikeutetusti! Toisaalta olis sekin vituttanut jos se olisi saanut hausta...kin täydet pojot ja sit tottiksesta 67. Maasto 184, tottis 67   yht. 251 p.  😠
Nyt on hyvät ja oikeat neuvot tarpeen tuon haun suhteen. Oon kuitenkin enemmän siitä huolissani kuin tottiksesta. Laitanko haukulle vai mitä teen?

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Vaihteeksi näyttelyissä!

12.5.2018  Järvenpään koiranäyttely

"Sture" Briskness Nomen Est Omen  ERI 1  SA  PU2  SERT
"Elvi"  Every Little Thing Open Gate  ERI 1 SA  PN4

Sturelle eka serti eli nyt on vissiin ne muutkin haettava!   Elvi sai taas elämänsä ekan SA:n

Jerikolle rallytokossa 92 pistettä ja koulari RTK1!  Paljon Onnea Sabina ja Jeriko!
PS.  Ukolle myös onnittelut hienosta tuloksesta!


10.5.2018  PK-tapahtuma urheilupuisto Vantaa

Kasvattejani osallistui Marlon Eri1 SA PU2 Vara.serti, Elvi EH, Saimi EH ja Jedda EH


 "Marlon"  Briskness Quantum




Paljon onnea Sture ja Marlon!

tiistai 1. toukokuuta 2018

1.s tuloksia pukkaa.... väkisin! Elvi ja Sture

28.4.2018

Kisattiin tänään tokon avoimessa luokassa toisen kerran ja toisen ikinä minäkin. En ole aloa korkeammalle jatkanut koskaan.  Kovin suuria odotuksia ei ollut koska meidän kaukot ja varsinkin ruutu ovat tökkimeet pahasti.  Treeneissä ainoastaan yhden kerran koira on mennyt ruutuun ja sekin ihan lähelle nauhaa että juuri ja juuri mahtui nostamaan koiran istumaan.  Mutta nytpä olikin ihan huippupäivä.  Noista molemmista liikkeistä tuli täysi 10.   Ruutu oli kyllä täydellinen.
Ei me 10:jä paljoa viljelty, yhteensä 3kpl. Elvin "ongelma" on se että sillä on liian kivaa.  Tahtoo hiukka törmätä minuun ja vinoja, hätäisiä perusasentoja.  Tällä kertaa riitti ihan kelpoon tulokseen pistein 284 sijoitus 3.s / 10.

Myös Sturen & Briskness Nomen est Omen ja Jaanan sain houkuteltua kisaan ja he saivat komean ykköstuloksen pistein 181.  Sijoitus niinikään 3.s    Tämä oli Sturen kolmas ykköstulos ja näinollen Sture sai TK1 koularin.     Paljon onnea meille molemmille.

Myös pohjoisesta kuuluu kummia!  Nyt kun ne tuplanollat aksassa on ajat sitten ansaittu niin nyt niitä sitten tulee.  Likka ja Henna tekivät komeat nollaradat sitoituksilla 1 ja 2.  Superonnittelut teille.